Timo pohdiskelee

Väärinoppimisen virroissa

Opintokeskus Kansalaisfoorumin tulevana marraskuuna pidettävän Väärinoppimisen päivät. Poikkitaiteellista törmäilyä –tapahtuman otsikko on herättänyt jo nyt hämmennystä jos kohta hilpeyttäkin. Jotkut muistavat lukeneensa muinaisen Babylonian väärän kuninkaan päivistä. Tuolloin valtaapitävä ylhäisö palveli päivän kansaa vääräksi kuninkaaksi valitun höyrähtäneen johdolla. Ja hauskaa oli, varmaan puolin ja toisin. Suomessa, koulutuksellisen tasa-arvon huippuyhteiskunnassa, ei liiemmälti puhuta koulutuksen valtaapitävästä eliitistä. Kuitenkin koulutuksen ja kasvatuksen kentillä toimitaan yleensä kulttuurisen valtaamisen mielellä. Toiminnan temaattiset sisällöt johdetaan kouluttajan tai instituution tai organisaation omista arvoista ja ideologioista. Ja myös rahoittajan luulluista tai todellisista lähtökohdista.

Oletteko muuten koskaan pohtineet, kuka määrittää oppimispuheessa ja koulutuspolitiikassa väärää ja oikeaa. Tekevätkö sitä kasvatuksen, oppimisen ja opettamisen asiantuntijat, vai teknokraatit, vai peräti markkinat. Entä kansa, tahi kansansivistyksen apostolit ? Vai onko se peräti yhdentekevää? Erilaiset opetussuunnitelmakirjaukset ovat kaunista ja koskettavaa luettavaa. Formaalissa kentässä sosialisaation rasvattu koneisto puksuttaa moitteetta. Ja niin pontevasti se Sampo toimii, että mekin, ”kansansivistäjät”, olemme siitä hurmaantuneet ja siihen sulautuneet ja unohtaneet - kuten sekin - perustehtävämme sivistyksen palvelijana. Määrittääkö koneisto oikeat tekemisen ja oppimisen sisällöt ja rajat. Pitäisikö hömppänä pidettyä mukakoulutusta jopa rahoittaa, vai ohjailla enempi suuntaamalla resursseja oikeaan oppimiseen. Kuka tietää ja määrittää, mikä on ihmiseksi tulemisen kasvuprosessissa hyväksi. Arvailuja ja tulkintoja toki on viljalti tarjolla.

Itselleni tapahtuman provosoiva otsikko kiinnittyy tallaisin ajatelmiin. Selityksiä on muitakin. Osittain viisto huumori umpivakavan aiheen käänteispuolena. Meille väärinmerkkien varjossa kasvaneille väärinoppiminen ja myös väärä oppiminen on jokseenkin tuttua. Absurdisti se on juuri sellainen banaliteetti, jonka äärellä me järjestöllisen sivistystyön toimijat olemme saaneet iloisesti, ja joskus myös ylpeästi heilua omina itsenämme. Käsite liittyy mielestäni myös meneillään olevaan ihmettelyyn oppimisesta, opettamisesta ja tiedonkäsityksestä sekä meidän piireissä viimeaikoina päivitellystä opitun tunnistamisesta ja tunnustamisesta.

Aihe olkoon myös heräte juurille paluuseen. Ihmisten kohtaaminen korostuu freirelaisessa dialogipedagogiikassa kulttuurisena synteesinä, jossa toimijat - saati kasvattajat - eivät tule ihmisen tykö valtaajina. He eivät tule opettamaan, välittämään tai antamaan jotakin, vaan oppimaan ihmisten maailmasta yhdessä heidän kanssaan. Tämänhän se on mielestäni erityisesti järjestöllisen sivistystyön perusta ja lähtökohta. Se olkoon myös väärinoppimisen päivien ilon ja voimavirran lähde.

Timo Tervo