Raakalautaoppimista

Vietämme Tampereella Isto Turpeisen johdolla tällä erää viimeistä Raakalauta-tapaamista. Päivien epistolaan kuuluu alustus ja keskustelu tanssin ja itsen projektista sekä kenttätöiden esittelyä. Mieleeni kipuaa lämmittävä tunne aidosta kohtaamisen yhteisöstä, jossa yhdessä toisten kanssa jaetaan yhteistä tietoisuutta, yhteisiä unelmia ja joissakin määrin jopa tavoitteita paremmasta arjetastakin.

Tänään ja huomenna ainutkertainen yksilöllisten persoonien joukko jakaa yhdessä jokaisen osallistujan subjektiivisen tunteen välityksellä yhteiset tavoitteet ja mielenkiinnon kohteet. Ryhmä on tullut yhteen tanssipedagogisin motiivein, tavoitteenaan sellaisen sosiaalisen järjestyksen luominen, joka mahdollistaa inhimillisen ja oikeudenmukaisen pienen tai suuren toteutumisen. Jarmo Lehikoinen, yksi joukosta, toteaa miten tanssia usein arvioidaan lopputuloksen, esittämisen perusteella, vaikka suurimman ilon aiheen soisi olevan isossa tai pienessä oppijassa prosessin aikana tapahtuneessa, usein pitkin harppauksin edenneessä kasvussa ja kehityksessä. Jotenkin tuli lohdullinen fiilis.

Raakalautaprosesseihin ja sosiaaliseen koreografiaan tanssinopettamisen työvälineinä voi perehtyä seuraavan kerran Väärinoppimisen päivillä.

SIVISTYSTYÖTÄ KUR(J)ISTETAAN

Äskettäin uutisoitiin kuinka valtion budjettiriihen varstat takovat muruiksi erityisesti opetuksen kulttuurin hallinnonalaa. Ja että valitettavasti vapaata sivistystyötä aiotaan tällä nuijimislistalla ankarimmin piestä.

Opintokeskusten valtionosuusmääräraha putoaisi 6,9 prosentin leikkauksella lähes 0,9 miljoonalla eurolla. Oletus on, että leikkauksilla rokotetaan eniten opintokerhoja, joiden suoritemäärä ei ole kasvanut vuosikausiin. Johtuen siitä, että ei ole ollut millä kasvattaa. Todennäköistä on, että myös kurssien tuntimäärät sekä laatu- ja kehittämisresurssit pienenevät. Samoin käynee ylläpitäjäliittojen harkinnanvaraisille valtionavuille. Meillä pienemmissä yksiköissä kaavaillut vähennykset halvaannuttaisivat toimintaa tuntuvasti

En arvannut tässä blogissa kirjoittavani näinkin banaalista aiheesta kuin rahasta. En siksikään, koska kaikki värkit ovat nykyään aihetta täynnä. Milloin tahansa avaa minkä tahansa median, (raha)markkinoiden negatiivinen uutisvirta vyöryy ylitsemme. Koko Suomi ja maailma hengittää tai pidättelee henkeään markkinapolkan tahdissa. Ja jossain nurkan takana joku nauraa ja nautiskelee hegemoniansa hurmiossa.

Sivistystyötä ei enää tarvitakaan. Mitäpä sillä. Markkinathan senkin hoitavat. Minne unohtuivat merkitykset kulttuurin, taiteen ja sivistystyön ennaltaehkäisevistä, eheyttävistä ja muista hyötyvaikutuksista. Säästämiseen varmaankin on Suomessa kaikilla aloilla aihetta, mutta toivottavasti juuri kaikista, myös hyötysuhteeltaan vaikuttavinta, järjestöllistä sivistystyötä ei näissä talkoissa kuristeta hengiltä. Jos näin käy, koko kansallisen sivistystyön tähänastinen historia on ollut pelkkää väärinoppimista.

Onko tämä väärinoppimista?

Opintokeskus Kansalaisfoorumin Kuopion aluetoimisto

Väärinoppiminen on sivistymistä sanan varsinaisssa merkityksessä

Käsissäni on Seppo Niemelän uunituore kirja Sivistyminen - Sivistystarve, -pedagogiikka ja -politiikka pohjoismaisessa kansansivistystraditiossa (Snellman-instituutin A-sarja 25/2011).Mielenkiinnolla sukelsin ensimmäisenä kirjan, sivistystä, sivistymistä ja sivistämistä käsitelleisiin lukuihin ja koitin peilata lukemaani niihin maailmoihin, joihin toivon meidän törmäävän yhteisellä väärinoppimisen matkallamme.

Sivistys käsitteenä kuulostaa helposti hieman yläviistosta tulevalta ja pönöttyneeltä (vrt. kansanvalistus, kansansivistys, sivistysvaltio, sivistystoimi, sivistyslautakunta jne.) Olin huojentunut niistä merkityksistä, joita Niemelä pyrki laajaan tutkimusaineistoon viitaten sivistyksen, sivistymisen ja sivistämisen käsitteisiin kytkeä. Melkeinpä kuulosti siltä kuin sivistyminen olisi synonyymi väärin oppimiselle - tai päin vastoin.

Tässä lyhyt määritelmä siitä mitä Niemelä sivistymisellä tarkoittaa: " Modernin sivistyskäsityksen mukaan sivistys on luova prosessi, jossa ihminen omalla toiminnallaan muokkaa itseään ja kulttuurista ympäristöään…sivistys sisältää idean olemassa olevan ylittämisestä ja edistyneemmästä elämänmuodosta. Tällaisena sivistys on muotoutumista, (hahmon) rakentamista, uuden luomista ja parempaan pyrkimistä" ( ks. kirjan sivu 186)

Niemelä peilaa aitoa vapauttavan, voimauttavan ja uutta luovan sivistystyön pedagogiikkaa välityspedagogiikkaan, jossa korostuu jo olemassa olevan tiedon opettaminen oppilaille. Siinä välitetään "objektiivisen" sivistyksen keskeiseksi koettuja, valikoituja sisältöjä (ks. kirjan sivu 190). Tällaisellakin sivistyksellä on toki paikkansa maailmassa, mutta pahimmillaan siinä voi olla kyse sellaisesta "oikeinoppimista" ja "oikeinopettamisesta", josta koitamme väärinoppimisenpäivillä poisoppia.

Marronkuu kumottaa

Kansalaisfoorumi tarjoaa väärinoppimisen poikkitaiteellisissa törmäilyissä oppimisseikkailun taidealojen ohjaajille ja harrastajille. Ahaa-elämyksiä on luvassa muillekin taidekasvatuksesta ja kasvatuksen taiteesta kiinnostuneille. Helsingin Vuosaaren Rantapuistossa uusiin ideoihin sukelletaan innostavien alustusten ja toiminnallisten verstaiden avulla.

Isto Turpeisen ja Petri Kauppisen isännöimässä raakalauta ja höylähirsi verstaassa jaetaan tanssin ulottuvuuksia raakalautametodin näkijöiden ja kokijoiden kokemusten pohjalta sekä tutkaillaan yhteisöllisten menetelmien hyödyntämistä tanssin esitystoiminnassa.

Paavo Hakulisen toisenlainen oratorio –verstas on tarkoitettu kaikille musiikin ystäville, ja erityisesti sellaisille, joita kiinnostaa toiseuden kokemisen kuuntelemisesta kumpuava ryhmälähtöinen yhteissäveltäminen.

Katri Mehdon ja Merja Pennasen steppaava draamararetki – verstas sopii lievittämään teatterikärpäsen pureman kutinoita. Verstaan työtapana on yhteistoiminnallisuus ja ihmettely, sekä päämääränä esitykse(e)n eksyminen.

Niina Rinta-Oppaan kuperkeikka –sirkusverstaassa napsitaan kerhonohjaamisen maistiaisia tasapainottelussa, akrobatiassa, jongleerauksessa ja klovneriassa.

Anne Hyvärisen ja Riikka Vuorenmaan nurinmeno – ohjaajaverstaassa väärinopitaan oikeinymmärryksen näkökulmasta sekä avataan uusia merkitysmaailmoja hölmöläistarinoiden vinksahtaneesta vinkkelistä ja monikulttuurisen arjen todellisuudesta.

Piritta Seppälän, Päivi Svärdin ja Riitta Liskin sosiaalista mediaa omin käsin -verstaassa pyörivät vaihtuvalla rytmillä eri sosiaalisen median palveluiden tutustumissessiot. Someverstas tuottaa tapahtuman aikana materiaalia Väärinoppimisen päivistä verkon eri kanaville.

Valitse oma verstaasi, kokoa porukka ja syöksy sakkiin !

Tanssin sanomat

Minna Tawast kirjoittaa Tanssi –lehdessä 03/11 kiinnostavan artikkelin tanssin politiikasta ja poliittisesta tanssista. Artikkelissaan Tawast toteaa, että suomalaisessa tanssitaiteessa pyrkimys yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ei ole ollut moneen vuoteen kovin muodikasta. Haastatteluosuuksissa tanssitaitelijat pohtivat syitä tähän. Nuoret koreografit arvelevat, että teatterissa on helpompaa viitata suoraan yhteiskunnallisiin ongelmiin ja tapahtumiin kuin tanssissa.

Näinkin asian voi toki analysoida. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä poliittisen tanssin konkarit, esimerkiksi Raatikossa, tanssin vaikuttavuudesta yhteiskunnallisten näkemysten kontekstissa ajattelevat.

Vaikka tanssissakin on kysymys taiteen tapahtumisesta an sich, tanssialojen - siinä missä kaiken taiteen - luulisi olevan kiinnostunut näinä aikoina pitämään ääntä äänettömistä, näyttämään näkymätöntä. On toki tanssissa eloisan kipeitäkin kosketuspintoja nähty, mm. Kirsti Törmin, Eeva Muilun ja Hanna Brotheruksen produktiot tulevat mieleen.

Tanssipiireissä ollaan (onneksi) heräämässä myös sosiaalisiin ja yhteisöllisiin tekemisen tapoihin. Ilokseni voin todeta, että näin myös kansantanssin sektorilla. Tanssitaiteilija Petri Kauppinen on valmistelemassa opintomateriaalia aiheesta sosiaalinen koreografia yhteisöllisenä oppimiskokemuksena. Nimenomaan tätä tematiikkaa käsitellään ja esitellään yhdessä poikien tanssipedagogiikan pioneerin Isto Turpeisen raakalautametodin kanssa Väärinoppimisen päivillä.

Kuumat treffit

Törkeän väärinajatteleva ohjaaja David Mamet on todennut, että oppineisuus pilaa teatterin keskittymällä vaikutukseen: kuvitellaan että voidaan määrittää esityksen vaikutus yleisöön. Myös tekijöinä, teatteri- tai lausuntaesityksen rakentajina kumarramme helposti sisäistetyille tai ulkopuolisille auktoriteeteille - koetamme tehdä "oikein", vähän niinkuin mekaanista värityskirjaa. Tällaiset järjestelmät toimivat syyllisyyden ja tekopyhyyden avulla, sanoo Mamet.

Mitä siis teemme työpajassamme? Koetamme antaa aidon hämmennyksemme, pelkomme ja epävarmuutemme toimia taiteen raaka-aineena. Tartumme siihen, mitä on, emme siihen mitä ei ole. Koetamme antaa keskittymisemme olla kuin vettä: se virtaa luontaisesti aina kiintoisimman asian luo. Brecht sanoi ettei ole mitään niin mielenkiintoista kuin ihminen, joka koettaa avata solmuun mennyttä kengännauhaa. Koetamme valita ne toimet, teot ja elementit, jotka tekevät keskittymisen turhaksi: esityksen valmistaminen yhteistoiminnallisesti on parhaimmillaan kuin kuumat treffit - ei koskaan voi tietää mihin päätyy... ;D

Oppimisen paikat – viärät ja oekeat

Vastikään ilmestyneessä Sosiaalinen media ja verkostoituminen–kirjassa todetaan mm. se, mikä kriittisesti orientoituneessa oppimispuheessa on joaikoja sitten sanottu: merkittävät oppimisen paikat ovat vallan jossain muualla oppimisympäristöissä. Monenlaiset fyysiset ja eritoten virtuaaliset käytäntöyhteisöt luovat informaaliselle oppimisille mitä parhaimmat puitteet; olosuhteet, joissa yhteinen tiedon luominen on luontevaa.

Itse kullakin meistäon oma osaamisprofiilinsa. Yhteistyössä ja erilaisia osaamisia hyödyntämällä pystymme saavuttamaan oppimistuloksia, johon ei kukaan yksin kykenisi. Hajautetun asiantuntijuuden idea, jossa ryhmän jäsenten erilaiset osaamisettäydentävät toisiaan, on meille ollut kautta aikain opintokerhotoiminnasta tuttua.Tällaisesta vertaisoppimisen juuresta löytyy myös paljon ylistetty suomalaisen koulutuksen menestystarina.

Kuitenkin yhä edelleen esiintyy närkästynyttäk ritiikkiä, jopa dissausta erityisesti järjestöllisen sivistystyön kentällä tapahtuvasta oppimisesta. On selvää, että virallisella koulusektorilla on ratkaiseva merkitys mm. siihen, millaisilla tietorakenteilla, orientoitumistavoilla se voi vaikuttaa elämänpituisten,myös non- ja informaalisten oppimisprosessien kehittymiseen. Silloittamista oppijan, ihmisen, parhaaksi ylevän puolesta tarvitaan puolin ja toisin.