Käsissäni on Seppo Niemelän uunituore kirja Sivistyminen - Sivistystarve, -pedagogiikka ja -politiikka pohjoismaisessa kansansivistystraditiossa (Snellman-instituutin A-sarja 25/2011).Mielenkiinnolla sukelsin ensimmäisenä kirjan, sivistystä, sivistymistä ja sivistämistä käsitelleisiin lukuihin ja koitin peilata lukemaani niihin maailmoihin, joihin toivon meidän törmäävän yhteisellä väärinoppimisen matkallamme.
Sivistys käsitteenä kuulostaa helposti hieman yläviistosta tulevalta ja pönöttyneeltä (vrt. kansanvalistus, kansansivistys, sivistysvaltio, sivistystoimi, sivistyslautakunta jne.) Olin huojentunut niistä merkityksistä, joita Niemelä pyrki laajaan tutkimusaineistoon viitaten sivistyksen, sivistymisen ja sivistämisen käsitteisiin kytkeä. Melkeinpä kuulosti siltä kuin sivistyminen olisi synonyymi väärin oppimiselle - tai päin vastoin.
Tässä lyhyt määritelmä siitä mitä Niemelä sivistymisellä tarkoittaa: " Modernin sivistyskäsityksen mukaan sivistys on luova prosessi, jossa ihminen omalla toiminnallaan muokkaa itseään ja kulttuurista ympäristöään…sivistys sisältää idean olemassa olevan ylittämisestä ja edistyneemmästä elämänmuodosta. Tällaisena sivistys on muotoutumista, (hahmon) rakentamista, uuden luomista ja parempaan pyrkimistä" ( ks. kirjan sivu 186)
Niemelä peilaa aitoa vapauttavan, voimauttavan ja uutta luovan sivistystyön pedagogiikkaa välityspedagogiikkaan, jossa korostuu jo olemassa olevan tiedon opettaminen oppilaille. Siinä välitetään "objektiivisen" sivistyksen keskeiseksi koettuja, valikoituja sisältöjä (ks. kirjan sivu 190). Tällaisellakin sivistyksellä on toki paikkansa maailmassa, mutta pahimmillaan siinä voi olla kyse sellaisesta "oikeinoppimista" ja "oikeinopettamisesta", josta koitamme väärinoppimisenpäivillä poisoppia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti