Törkeän väärinajatteleva ohjaaja David Mamet on todennut, että oppineisuus pilaa teatterin keskittymällä vaikutukseen: kuvitellaan että voidaan määrittää esityksen vaikutus yleisöön. Myös tekijöinä, teatteri- tai lausuntaesityksen rakentajina kumarramme helposti sisäistetyille tai ulkopuolisille auktoriteeteille - koetamme tehdä "oikein", vähän niinkuin mekaanista värityskirjaa. Tällaiset järjestelmät toimivat syyllisyyden ja tekopyhyyden avulla, sanoo Mamet.
Mitä siis teemme työpajassamme? Koetamme antaa aidon hämmennyksemme, pelkomme ja epävarmuutemme toimia taiteen raaka-aineena. Tartumme siihen, mitä on, emme siihen mitä ei ole. Koetamme antaa keskittymisemme olla kuin vettä: se virtaa luontaisesti aina kiintoisimman asian luo. Brecht sanoi ettei ole mitään niin mielenkiintoista kuin ihminen, joka koettaa avata solmuun mennyttä kengännauhaa. Koetamme valita ne toimet, teot ja elementit, jotka tekevät keskittymisen turhaksi: esityksen valmistaminen yhteistoiminnallisesti on parhaimmillaan kuin kuumat treffit - ei koskaan voi tietää mihin päätyy... ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti