Tanssin sanomat

Minna Tawast kirjoittaa Tanssi –lehdessä 03/11 kiinnostavan artikkelin tanssin politiikasta ja poliittisesta tanssista. Artikkelissaan Tawast toteaa, että suomalaisessa tanssitaiteessa pyrkimys yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ei ole ollut moneen vuoteen kovin muodikasta. Haastatteluosuuksissa tanssitaitelijat pohtivat syitä tähän. Nuoret koreografit arvelevat, että teatterissa on helpompaa viitata suoraan yhteiskunnallisiin ongelmiin ja tapahtumiin kuin tanssissa.

Näinkin asian voi toki analysoida. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä poliittisen tanssin konkarit, esimerkiksi Raatikossa, tanssin vaikuttavuudesta yhteiskunnallisten näkemysten kontekstissa ajattelevat.

Vaikka tanssissakin on kysymys taiteen tapahtumisesta an sich, tanssialojen - siinä missä kaiken taiteen - luulisi olevan kiinnostunut näinä aikoina pitämään ääntä äänettömistä, näyttämään näkymätöntä. On toki tanssissa eloisan kipeitäkin kosketuspintoja nähty, mm. Kirsti Törmin, Eeva Muilun ja Hanna Brotheruksen produktiot tulevat mieleen.

Tanssipiireissä ollaan (onneksi) heräämässä myös sosiaalisiin ja yhteisöllisiin tekemisen tapoihin. Ilokseni voin todeta, että näin myös kansantanssin sektorilla. Tanssitaiteilija Petri Kauppinen on valmistelemassa opintomateriaalia aiheesta sosiaalinen koreografia yhteisöllisenä oppimiskokemuksena. Nimenomaan tätä tematiikkaa käsitellään ja esitellään yhdessä poikien tanssipedagogiikan pioneerin Isto Turpeisen raakalautametodin kanssa Väärinoppimisen päivillä.